Lohjan kaupunki - Lojo stad
Description
Lohjan kaupungin virallinen Facebook-sivu. Kunnallishallinto Lohjan kunnassa käynnistyi vuonna 1867.
Lohjan kunnan sisällä toimi vuosina 1911-1925 puoliksi itsehallinnollinen "Lohjannummi - Lojobacken taajaväkinen yhdyskunta". Lohjan eli Kiviniemen kylä, Pappilan, Moision ja Ojamon yksinäistilat erotettiin Lohjan kauppalaksi vuoden 1926 alusta. Kauppala muuttui kaupungiksi 1.1.1969.
Reikäleivän mallinen kuntajako kesti Lohjalla 70 vuotta. Lohjan kaupungissa ja Lohjan kunnassa pidettiin kuntien yhdistämistä koskeva kansanäänestys vuonna 1995. Sekä kaupunki että kunta lakkautettiin 1. tammikuuta 1997 ja tilalle perustettiin uusi Lohjan kaupunki.
1.1.2009 Sammatin kunta liittyi Lohjan kaupunkiin. Vastaavasti 1.1. 2013 Lohjan kaupunki, Karjalohjan kunta ja Nummi-Pusulan kunta muodostivat yhdistyneen noin 47 000 asukkaan kaupungin. Kesäasuntoja kunnan alueelta löytyy noin 8300.
Lohjan pinta-ala on 1109,72 km², josta maapinta-ala 939,02 km² ja vesipinta-ala 170,70 km².
Tell your friends
RECENT FACEBOOK POSTS
facebook.comLohjan lähiliikuntapaikkakyselyn vastausaikaa pidennettiin tämän viikon sunnuntaihin asti. Käy siis näpyttelemässä ajatuksiasi lähiliikuntapaikoista ja niiden kehittämisestä tänne: https://www.webropolsurveys.com/Answer/SurveyParticipation.aspx?SDID=Fin1472063&SID=c919ecee-19c3-4bd5-8ba6-d16756d2785e&dy=1508455931
Viime tiistaina oli kirjastolla kaavailta, jossa esiteltiin keskustan liikenneselvitystä Karstuntien ympäristössä ja Laurentiustalon suunnitelmia. Linderinsalissa sai tutkailla Paloniemen aluetta, paikalla olivat myös lomakylän kehittäjät! Illan aikana kävi paljon väkeä, kiitos osallistujille kommenteista ja aktiivisesta keskustelusta !!!😊
Sounds Länsi-Uudenmaan aluetapahtuma järjestetään Lohjalla 16.-18.3.2018. Tervetuloa osallistumaan tapahtumaan esiintyjänä tai yleisönä! Soundsissa esiintymään pääsevät 10-20-vuotiaat musiikinharrastajat. Tapahtumassa on kolme tyylilajia: klassinen musiikki, kansanmusiikki ja rytmimusiikki. Ilmoittautumisaikaa on 4.3. saakka. Tapahtuman aikana järjestetään musiikillista oheisohjelmaa ja työpajoja, jotka ovat avoimia niin esiintyjille kuin yleisöllekin. Ilmoittautuminen ja lisätietoja aluetapahtumasta osoitteessa www.nuorilohja.fi. Minkä musiikillisen taidon olet aina halunnut oppia? Kuulemme mielellämme toiveita tapahtuman oheisohjelman suunnittelun tueksi.
Tiistaina 27.2. on Lohjan pääkirjastossa ajankohtaisiin hankkeisin keskittyvä kaavailta.😊🏗️ Linderinsalissa voi keskustella Lohjan kulttuurikeskustassa sijaitsevan Anttilan ja Tytyrin koulujen alueelle suunniteltavan uuden koulu- ja monitoimijatalon - Laurentiustalon- kaavan valmisteluvaiheen vaihtoehtoista. Lisäksi voi kommentoida Hiidensalmen asuntomessualueen, Taimisto-Tennarin ja Laurentiustalon alueiden yhteista liikenneselvitysta. Järnefelt-salissa on aiheena Paloniemen lomakylän suunnittelu. Kaavoituksen henkilökunta on tavattavissa klo 17:30–19:00. Paikalla on myös liikenneselvityksen laatija, ja Laurentiustalon projektin väkeä vetämässä osallistumispajaa. Kaavailta on asukkaille, toimijoille ja muille kaavoituksesta kiinnostuneille tarkoitettu vapaamuotoinen tilaisuus, jossa osallisilla on mahdollisuus tutustua edellä mainittujen kaavojen aineistoon ja keskustella henkilökohtaisesti kaavanlaatijoiden kanssa. Tervetuloa kaavailtaan! www.lohja.fi/kaavoitus www.laurentiustalo.fi www.asuntomessut.fi/lohja
Lohjan Jääkarusellifestivaalin 23.-24.2. ohjelma ja tapahtuma-info löytyy https://www.jääkarusellifestivaali.fi -sivuilta! Voit ladata ohjelman tapahtuman "Info" -sivulta. Nähdään pe Aurlahdessa!
Väestörekisterikeskus järjestää Suomi.fi-palvelutietovarannon (PTV) käyttöönotosta kiinnostuneille järjestöille infotilaisuuden keskiviikkona 7.3.2018 klo 9.00 - 10.00 Tilaisuudessa kerrotaan - miten PTV:n voi ottaa käyttöön - mitä hyötyä PTV:n käytöstä on järjestöille - miten palvelut kuvataan käytännössä sekä - mitä ohjeistusta ja tukea PTV:n käyttöön on tarjolla. Tilaisuus järjestetään Skypen välityksellä. Lisätietoa ja ilmoittautuminen linkistä: https://esuomi.fi/palveluntarjoajille/palvelutietovaranto/ajankohtaista/
Perjantaina 23.2. järjestetään Perhepäivä Tennarissa ja Lindkullassa. Tennarissa liikunnallista tekemistä, Lindkullassa makkaranpaistoa ja välimaastossa rastirata. Tule mukaan koko perheen voimin!
Lohjan ja Vihdin liikennejärjestelmän suunnittelutyö käynnistynyt Lohjalle ja Vihtiin laaditaan parhaillaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Suunnitelmalla tuotetaan tavoitteet ja toimenpideohjelma liikenteen kestävälle kehittämiselle kaikkien kulkumuotojen osalta. Suunnitelma tuottaa liikenteelliset lähtökohdat myös alueen maankäytön suunnittelulle. Työn yhtenä lähtökohtana on Espoo-Salo -ratahankkeen eteneminen pitkällä aikatähtäimellä ja sitä ennen tarvittavien välivaiheen ratkaisujen määrittäminen. Keskeisiä teemoja ovat liikenteen murroksen, uuden liikennepalvelulain ja digitalisaation mahdollistamien tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittely. Taustalla vaikuttavat myös liikenteen päästöjen huomattavat vähentämistavoitteet. Työn tavoitteena on esimerkiksi joukkoliikennekäytävien kehittäminen lähialueen kuntien välillä ja erityisesti pääkaupunkiseudun suuntaan. Tavarakuljetuksissa korostuvat muun muassa teollisuus- ja logistiikka-alueiden hyvä saavutettavuus ja jakeluliikenteen toimivuus. Suunnitelman laadintaan otetaan mukaan alueen sidosryhmiä ja liikennealan toimijoita. Parhaillaan hahmotellaan laajassa yhteistyössä kehittämistavoitteita, jotka tulevat ohjaamaan toimenpiteiden määrittämistä. Työ valmistuu vuoden 2018 lopulla. Lisätietoja: Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi Suvi Lehtoranta, suvi.lehtoranta@vihti.fi Sonja Heikkinen, sonja.heikkinen@ely-keskus.fi Jani Karjalainen, jani.karjalainen@sitowise.com
Lasten, nuorten ja perheiden palveluohjauspuhelin on suljettuna 19.2.- 25.2. välisellä ajalla. Kysymykset ja yhteydenottopyynnöt voi lähettää sähköisesti pyydä apua-napin kautta, joka toimii normaalisti koko viikon. Hyvää talvilomaviikkoa kaikille!
Vastaa ja vaikuta! Vastaamalla lähiliikuntapakkoja koskevaan kehittämiskyselyyn voit kertoa mielipiteitäsi ja ajatuksiasi lohjalaisten lähiliikuntapaikkojen tämän hetkisestä tilasta ja kehittämisestä tulevaisuudessa sekä sisällöiltään että sijoitteluiltaan. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan kolme kuukausikorttia Neidonkeitaalle (arvo 54 € / kpl). Kysely löytyy osoitteesta https://www.webropolsurveys.com/S/13C2FE534E68D8D4.par
Nyt on aika hakea varhaiskasvatuspaikkaa syksyksi! Onko sinulla kysyttävää varhaiskasvatukseen liittyen? Palveluohjaaja Noora Ehrström kertomassa varhaiskasvatukseen hakemisesta ja vastaamassa kysymyksiin - 28.2. klo 10:00 Moision avoin päiväkoti Aallokossa - 5.3. klo 10:30 Mäntynummen avoin päiväkoti Pirtissä - 12.3. klo 14:00 Roution avoin päiväkoti Käpymetsässä.
Lohjan kaupunki käynnistää kumppanuushaun kahden korttelin suunnitteluun tulevalle Asuntomessualueelle Lohjan Hiidensalmessa, upeissa järvimaisemissa 1,5 km Lohjan keskustasta, järjestetään valtakunnalliset Asuntomessut v. 2021. Kumppanuushaussa etsitään rakennusliikkeitä kahden kerrostalopainotteisen korttelin suunnitteluun ja toteutukseen. Kortteleihin tavoitellaan useita talotyyppejä ja hallintamuotoja. Ikääntyneiden asuminen on keskeisellä sijalla ja asumista kehitetään alueella laajempana palveluna. Hiidensalmen teemoja ovat hyvinvointi ja mielenkiintoisuus sekä yhteisöllisyys ja sukupolvien kohtaaminen. Järvi ja luonto ovat alueella keskeisiä elementtejä. Järjestämme kumppanuushausta infotilaisuuden ma 26.2. klo 15-16.30 Lohjan pääkirjastossa, Karstuntie 3, 08100 Lohja. Tervetuloa! Hakuohjelma ja lisätietoa: www.asuntomessut.fi/lohja