Top Local Places

Myllypuro

, Helsinki, Finland
Landmark

Description

ad

Myllypuro on Helsingin 45. kaupunginosaan Vartiokylään kuuluva osa-alue Itä-Helsingissä, Kehä I:n länsi- ja Itäkeskuksen pohjoispuolella. Myllypuro muodostaa oman peruspiirinsä. Alueen keskusta uudistetaan voimakkaasti 2010-luvun alussa, muun muassa ostoskeskuksen kortteli rakennetaan kokonaan uudelleen.Myllypurossa asuu 10 705 asukasta (1.1.2014), työpaikkoja alueella on noin 1 600 (31.12.2012). Myllypuron keskuksessa, alueen itäosassa sijaitsee vuonna 1986 käyttöön otettu metroasema. Alueella liikennöi metron liityntälinja 92 (Itäkeskus (M) - Myllypuro (M) - Alakiventie). Lisäksi metroaseman ja alueen keskuksen itäpuolella Kehä I:llä liikennöi useita busseja.Myllypuro on metsäinen ja kallioinen väljästi rakennettu asuinalue. Vapaasti tonteilla seisovat talot sijoittuvat runsaan puuston ja kalliosaarekkeiden väliin. Kerrostaloalue on pääosin 1960-luvulla rakentunut esikaupunkialue, ja suuri osa taloista on peruskorjattu.Myllypuron keskusta uudistettiin 2010-luvun vaihteessa. Vanha ostoskeskus purettiin vuonna 2009 ja se korvattiin uudella, selvästi suuremmalla keskuskorttelilla. Lisäksi sen läheisyyteen on rakennettu ja rakennetaan uusia asuinrakennuksia. Metron vieressä on koko Itä-Helsinkiä palveleva terveysasema ja uusille toimitiloille on varattu useita tontteja. Ammattikorkeakoulu Metropolia on päättänyt rakentaa kampuksen tälle alueelle.Myllypuron länsi-osassa on laaja pientaloalue, josta uusin osa eli niin sanottu Hallainvuorentien alue on rakentunut 2000-luvun alussa. Myllypuron keskuksen eteläpuolelle Alakiventielle valmistuu 2010-luvun alussa uusi puistoalue paikalle, josta vuosi­tuhannen vaihteessa jouduttiin purkamaan asuintaloja ja päiväkoti entisen kaato­paikan aiheuttaman maaperän pilaantumisen takia. Etelä-Myllypuroon nousevan uuden Myllykylän puupientaloalueen rakennustyöt on aloitettu syksyllä 2009.

Quiz

NEAR Myllypuro