Top Local Places

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä

Ahertajantie 5, Espoo, Finland
Museum/art gallery

Description

ad

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä on museo lapsille ja lapsenmielisille. Se tarjoaa tietoa, oivalluksia ja elämyksiä. Museossa saa ja pitää myös leikkiä! Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä on lasten leluihin ja leikkikulttuuriin keskittynyt erikoismuseo, joka toimii Espoon Tapiolassa Näyttelykeskus WeeGeessä. Museo kuuluu samaan organisaatioon espoolaisen lastenteatteri Hevosenkengän kanssa.

Museon kokoelma muodostuu noin 12 000 esineestä, ja se on pääosin syntynyt lahjoitusten kautta. Osa esineistä on museon perusnäyttelyssä, joka esittelee eri vuosikymmenten lastenhuoneita ja leikkitilanteita. Pienoisrautatiekerhon tekemä Löylymäen junarata on pienten ja vähän isompienkin poikien suursuosikki. Perusnäyttelyn lisäksi museossa on kerran vuodessa vaihtuva erikoisnäyttely, joka pureutuu aina johonkin leikkikulttuuriin liittyvään teemaan syvemmin.

Lelumuseossa saa myös leikkiä! Tammeen rakennettu liukumäki ja museon leikkimökki saavat uuden ulkomuodon aina kunkin erikoisnäyttelyn teeman mukaisesti. Emman tallin edestä voi napata mukaansa keppihevosen, jonka kanssa kiertää museota ja ruutuhyppelyruudukko innostaa isommatkin välihyppelyyn. Lauantaisin Lelumuseoon pääsee tutustumaan koko perheelle sopivien opastusten avulla ja sunnuntaisin järjestetään ohjattuja tai avoimia työpajoja. Yhteistyössä Teatteri Hevosenkengän kanssa toteutettuja Karhunkierros-draamaopastuksia on säännöllisesti ja niitä voi myös tilata ryhmille. Lisäksi WeeGeellä järjestetään vuosittain useita talon yhteisiä tapahtumia, joista saa lisätietoa museon www- ja facebook-sivuilta.


                                                 ---------------

Finlands leksaksmuseum är ett av de fem museerna vid Utställningscentret WeeGee i Norra Hagalund i Esbo. Museet fokuserar på barnleksaker och lekkultur. Det hör till en gemensam organisation med barnteatern Hevosenkenkä som verkar på Johannebacken i Mankby.

Museets samling har blivit till mestadels genom donationer och består av circa 12 000 föremål. I Museets basutsställning framställs barnrum och leksituationer från olika årtionden, och den årligen växlande specialutställningen koncentrerar sig djupare på något speciellt tema inom lekkulturen. Modelljärnvägen Löylymäki är alla små och lite större pojkars eviga favorit.

Man får även leka i Leksaksmuseet! Rutschbanan får alltid ett nytt utseende enligt specialutställningens tema, på Otsola järnvägstation kan barnen prova på biljettförsäljarens arbete, och vid Emmas stall kan man plocka med sig en käpphäst med vilken man kan vandra museet runt. Varje månads sista lördag har museet en guidning på svenska. På söndagar ordnas olika öppna eller tematiska verkstäder och WeeGees museer arrangerar gemensamt flera olika evenemang årligen. I samarbete med Teatern Hevosenkenkä har verkliggjorts även en dramaguidning som ordnas regelbundet för allmänheten på finska och kan även beställas av grupper. Mer information finns på museets websida.

RECENT FACEBOOK POSTS

facebook.com

Nelonen

WeeGeen Paluu kasarilapsuuteen lasten museofestarit -teema on otettu huomioon myös television ohjelmistossa 😉

facebook.com

Lankapuhelin, Nintendo, kasarikampaamo, Gommi ja Pommi – viikonloppuna lasten museofestareilla Espoossa voi tehdä aikamatkan 80-luvulle

Huomenna pärähtää! Tule, näe, koe. Lasten museofestareita valmistellaan jo täydellä tohinalla. #weegeegoeskasari

facebook.com

Lasten Museofestarit

Lasten museofestarit WeeGeellä tänä viikonloppuna! Palaa kanssamme 80-luvulle mm. Gommin ja Pommin, Timo Taikurin, Tohtori Sykerön, kasarikampaamon, lastenkaraoken ja levyraadin kera. Ilmainen bussikuljetus Kiasmalta klo 11-15!

Lasten Museofestarit
facebook.com

Timeline Photos

Perjantaiseen Muuttomies-taaperoteatteriesitykseen on tullut muutama peruutuspaikka. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan tänään ja huomenna! http://lelumuseohevosenkenka.fi/tapahtumakalenteri/vauvateatteri2017

Timeline Photos
facebook.com

Säilytätkö yhä lapsuuden lempinallea? Hyvä, sillä pehmoeläin lohduttaa aikuistakin

Meillä Lelumuseossakin on monta rakasta nallukkaa ja pehmolelua. Uudessa Tupaantuliaiset-näyttelyssä on myös esillä koira, joka toimi sotalapseksi Ruotsiin lähetetyn lapsen turvaleluna 1940-luvun alussa.

facebook.com

Tupaantuliaiset - kotileikkejä ja leikkikoteja -näyttely on vihdoin auennut! Aikamoisen muutoksen näyttelytilamme koki jälleen. Kiitos kaikille suunnittelussa ja rakennuksessa mukana olleille!

Tupaantuliaiset - kotileikkejä ja leikkikoteja -näyttely on vihdoin auennut! Aikamoisen muutoksen näyttelytilamme koki jälleen. Kiitos kaikille suunnittelussa ja rakennuksessa mukana olleille!
facebook.com

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä's cover photo

Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä's cover photo
facebook.com

Teatteri Hevosenkenkä

Muuttomies-taaperoteatteriesityksessä akrobaattinen Nomadi etsii kotia. Harjoitukset ovat jo täydessä vauhdissa. Varaa lippusi esityksiin Lelumuseo Hevosenkengässä 31.3. alkaen: lelumuseo@hevosenkenka.fi tai 0505-5900137. http://lelumuseohevosenkenka.fi/tapahtumakalenteri/vauvateatteri2017

facebook.com

Timeline Photos

Paluu kasarilapsuuteen lasten museofestareilla on pian täällä! 1.-2.4. WeeGee täyttyy kasarimusiikilla, -taikuudella, -lastenohjelmilla, -peleillä, -kampauksilla ynnä muulla. Lelumuseossa muistellaan 1980-luvun lapsuutta He-maneista Halinalleihin -tietoiskuopastuksella la klo 11.30, 13.30 ja 16.30 sekä su klo 11.45 ja 15.30. Tervetuloa! https://www.facebook.com/events/763400857152138/ Pst. Ethän unohda, että voit voittaa ilmaisliput jakamalla kuvan omasta kasarimuistostasi ja merkitsemällä sen #weegeegoeskasari! Kuva: Mervi Ahlroth

Timeline Photos
facebook.com

Kuukauden kuva

MAALISKUUN KUVA 2017 Kuva on otettu vuonna 1935. Siinä lapsella on sylissään solmuvirkattu nalle, joka oli tullu taloon voittona lottien arpajaisista. Iso Bonzo-koira oli sekin arpajaisvoitto. Lisäksi lattialla on vanerinen nokkiva kana, teddykankainen lammas, mollamaija ja kolme muuta nukkea. Ruskean koiran nimi oli Moppe.

Kuukauden kuva
facebook.com

Vaikka Lelumuseo Hevosenkenkä on vielä suljettuna reilun viikon ajan, toivottaa Teatteri Hevosenkenkä Mankkaan Juhannusmäellä kaikki lapset ja lapsenmieliset tervetulleiksi! Tällä viikolla lippuja saa vielä esityksiin Lantmusen och Stadsmusen tiistana ja keskiviikkona klo 10 sekä Maukan ja Väykän matkakirja sunnuntaina klo 17. Varaa lippusi: http://www.hevosenkenka.fi/esitysaikataulu Kuvat: Pekka Elomaa

Vaikka Lelumuseo Hevosenkenkä on vielä suljettuna reilun viikon ajan, toivottaa Teatteri Hevosenkenkä Mankkaan Juhannusmäellä kaikki lapset ja lapsenmieliset tervetulleiksi! Tällä viikolla lippuja saa vielä esityksiin Lantmusen och Stadsmusen tiistana ja keskiviikkona klo 10 sekä Maukan ja Väykän matkakirja sunnuntaina klo 17. Varaa lippusi: http://www.hevosenkenka.fi/esitysaikataulu

Kuvat: Pekka Elomaa
facebook.com

WeeGee Näyttelykeskus

No nyt on siistiä! Star wars -hahmot valtaavat WeeGeen lasten museofestarit 1.-2.4. Mukana on myös R2D2-droidi Ruotsista. Ja parasta on, että nämä Nordic Garrison -järjestön kaverit tekevät hyvää! Kuva: Thomas Nixon

WeeGee Näyttelykeskus
facebook.com

Quiz