Nyt Tapolan mustaamakkaraa saa myös Tullintorilta. Mustanmakkaran lisäksi tarjoamme laajan valikoiman Tapolan erilaisia maukkaita makkaroita.
Matkasi kohti kotikontua on alkanut. Kontu tarjoaa ympärivuorokautista hoivapalvelua sekä kotipalvelua, yhteiskunnallisen yrityksen periaatteiden tukemana.
Täsmäteatteri on Koukkuniemen Kalevalan päätekijöiden uusi teatteriryhmä. 2015 esitys "Unhola" perustui vanhainkodin asukkaiden nuoruusmuistoihin.
Olemme moottoripyörien, ATV:iden ja vesikulkuneuvojen paranteluun erikoistunut paja. https://twitter.com/DynoCFin
Abu Fuad on ensimmäinen Tampereelle vuonna 1982 perustettu kebab-ravintola.
Kultaseppä Kustaa Hiekan 1931 perustama kotimuseo, jonka kokoelmissa kuvataiteen lisäksi mm. hopeaa ja huonekaluja.
Uuden sukupolven yhteisö Tampereelta!
Liike avoinna sopimuksen mukaan, myös iltaisin. Tiedustelut ja ajanvaraukset numerosta 045 182 3820
Keskieurooppalaistyylinen A-oikeuksin varustettu kohtauspaikka – yksityinen kahvila, joka sijaitsee kaupungin sydämessä.
Ravintola Tivoli toivottaa sinut tervetulleeksi tanskalaisten voileipien ja skandinaavisten oluiden sekä muiden juomien maailmaan Tampereen Finlaysonilla.
At the source of the beat! https://www.youtube.com/channel/UC9-7VRXP-tDw9YxotWtdGdg
VALTTERI FESTIVAL JUHANNUS TAMPEREELLA KLUBI - PAKKAHUONE - TULLINAUKIO - TELAKKA - BAR PASSION 19.-20.6.2015
Leinolan kehitys, Leike Oy rakennuttaa hyvin varusteltuja paritaloja kokoluokkaan 84-113m2 Tampereen Vuorekseen hyvien kulkuyhteyksien päähän.
Tukena opiskelijan arjessa
Tampereen eteläisen seurakunnan Hervannan lähikirkkoalue.
Tampereen Jumppatiimi TAJU ry on 110 -vuotias harrasteliikuntaseura, joka tarjoaa edulliseen hintaan monipuolisia liikuntaelämyksiä ikään ja kuntoon katsomatta. Tervetuloa liikkumaan TAJUttoman hyvään seuraan! :)
Tekonivelsairaala Coxa Oy on Suomen ainoa tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala. Coxan tärkeimpänä tavoitteena on tarjota potilaille parasta mahdollista hoitoa ja palauttaa heidät yhä nopeammin takaisin toimintakykyiseen arkeen.
Messukylän evankelis-luterilainen seurakunta on Tampereen seurakunnista vanhin. Tämä sivusto kertoo sen eteläisimmän kirkon ihmisistä.
AVATAAN 1.8.2017 Koivistonkylän Prismakeskuksessa (1. kerros)
Suomen ainoa Poliisimuseo on avoin kaikille poliisin historiasta ja nykypäivästä kiinnostuneille. Ilmainen sisäänpääsy.
Me olemme autokauppa, joka pyrkii tekemään autojen myynnistä ja ostamisesta helppoa ja vaivatonta.
Laadukasta hiusten käsittelyä ammattitaidolla. Meiltä saat myös muodikkaat peruukit.
Sotahistoriallinen erikoismuseo, Museonjohtaja Esa Kelloniemi, http://www.ilmatorjuntamuseo Pikakierros: http://www.dailymotion.com/video/xc2plp_museo-tuusula-ilmatorjuntamuseo_webcam
Bio Forum är Finlands äldsta biograf, verksam i Ekenäs sedan 1912.
Perinteinen 50-luvun ulkoilumaja Helsingin keskuspuiston pohjoisosassa. AVOINNA TI-PE 11-17 LA-SU 10-17 HUOM! sadevaraus! Aukiolo joustava
Emmin siivous- ja juhlapalvelu Ammattitason siivouspalvelua, juhlasuunnittelua ja pitopalvelua. Herkulliset täytekakut, voileipäkakut ja leivonnaiset!
Palvelua lähelläsi.
Sisustusompelun kevytyritys Kokkolassa - Sisustustuotteet - Korjausompelu, myös vaatteet - Kevyt verhoilu Ota yhteyttä sähköpostitse
Hotelli Waltikka on monipuolinen kokous-, koulutus- ja sporthotelli hyvällä sijainnilla Etelä-Pirkanmaalla.