Top Local Places

EasyFit Nokia

Nuijamiestentie 9, Nokia, Finland
Sports/recreation/activities

Description

ad

Liikuntakeskus EasyFit Nokia EasyFit Nokian tarina sai alkunsa kun Ylöjärveltä kotoisin oleva nuori nainen Liisa Ihamuotila päätti tehdä elämälleen jotain radikaalia ja ryhtyi yrittäjäksi. Liisan palo kehon ja mielen hyvinvointiin syntyi taitoluistelu harrastuksen kautta. Liisa on treenannut taitoluistelua SM-tasolla yli kymmenen vuotta, mutta joutui jättämään jääkentät loukkaantumisen takia. Taitoluistelu-ura sai väistyä ja uudet haasteet odottivat edessäpäin. Liisa, EasyFit Nokian toimitusjohtaja, kuntosalivalmentaja ja pääosakas, kokeili siipiänsä rakastamallaan muoti- ja kauneusalalla, niin vaatemyyjänä kuin assistenttina, mutta mikään niistä vaihtoehdoista ei tuntunut oikealta. Hauduteltuaan puolisen vuotta ideaa omassa päässään, hän tuli lopputulokseen, että liikunta-ala on se juttu. Siitä lähti tie kohti omaa liikuntakeskusta ja mikä sen potentiaalisempi paikka kuin Nokia.

EasyFit Nokian toinen osakas, kuntosalivalmentaja ja talousjohtajana toimiva Sanni Ihamuotila tuli kuvioihin vasta viime metreillä. Sanni on toiminut vaatetusalan yrittäjänä nelisen vuotta, mutta liikunta ja hyvinvointi ovat aina olleet lähellä tämänkin nuoren naisen sydäntä. Sannin haaveissa on ollut oman liikuntakeskuksen pyörittäminen, mutta yksin siihen ei olisi millään aika riittänyt vaatemerkin kehittämisen ohella. Hän innostui siskonsa Liisan ideasta ja siitä se yhteistyö lähti eteenpäin.


Sisarusten sanoin:

”Me molemmat olemme hyvin kovapäisiä persoonia ja välillä voi lieskat löydä tulta kokouksissa, mutta loppujen lopuksi meillä on molemmilla sama suunta ja ajatusmaailma. Molemmat tuovat oman kokemuksensa ja näkemyksensä tähän keskukseen ja yhdessä luomme liikuntakeskuksesta asiakkaille parhaan mahdollisen paikan hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja kehittämiseen.
EasyFit Nokia ei ole päätepiste, se on vasta meidän tarinamme alku.”

RECENT FACEBOOK POSTS

facebook.com

Timeline Photos

Oletko jo kokeillut meidän huikeita virtuaalitunteja? Nyt on hyvä sauma lähteä testaamaan virtuaalitunteja pienen porkkanan kera! Meiltä löytyy laajavalikoima erilaisia tunteja ja me haastetaan teidän testaamaan jokaista virtuaalituntia. Porkkanana on veloitukseton kuntoilukuukausi ;) Saat itsellesi passin, josta näkyvät kaikki tunnit. Merkitse passiin aina kun olet testannut jonkin virtuaalitunnin päivämäärän ja kellonajan kera. Kun sinulla on passi täynnä, olet oikeutettu veloituksettomaan kuukauteen. Passissa on mukana myös Les Mills -virtuaalitunnit. Muista, että voit osallistua joko ajastetuille virtuaaleilla tai valita itse ajankohdan milloin haluat käydä testaamassa tunnin. Jos et tiedä miten kosketunäyttö toimii, kysy apua asiakaspalvelusta! Passin voit noutaa asiakaspalvelusta. Ei muuta kun testaileen virtuaaleja. #vapausvalita

Timeline Photos
facebook.com

Timeline Photos

!HAE AVAIN VIIKOKSI KÄYTTÖÖN VELOITUKSETTA! Kampanja-aika 8.-14.4.2017. Kesä salilla vai ei? "Kesällä ei tule käytyä salilla" "Puutarhatyöt vievät kaiken ajan" "Kesällä ei kerkiä treenaamaan" "Harrastan ulkoliikuntaa kesällä" Mahtavaa että kesäsi on täynnä toimintaa ja mukavaa puuhaa, mutta miltä kuulostaisi sadepäivät liikunnan parissa mielummin kuin sohvalla? Tai aurinkoiset päivät Kennon nokassa pienryhmässä hikoillen vai grilliruuan parissa? Entä jos pidetäänkin tavoitteena oleva kesäkunto koko vuoden ympäri, jolloin ei tarvitse syksyllä aloittaa aina alusta? Vai pidetäänkö hyvinvoinnista huolta ympäri vuoden ilman jojoilua? Haluamme, että ihmiset kokisivat sen mahtavan ja energisen fiiliksen treenien päätteeksi. Muutoksen omassa olossa huomaat jo viikon treenien jälkeen. Haluamme antaa teille mahdollisuuden testata keskutamme viikon ajan. Tee päätöksesi vasta sen jälkeen, haluatko jatkaa treenejä vai kutsuuko sohva? #vapausvalita #EasyFitNokia Jos jatkat treenejä viikon kokeilun jälkeen, aloitusmaksusi on 0€ (norm. 29,90€).

Timeline Photos
facebook.com

EasyFit Nokia's cover photo

EasyFit Nokia's cover photo
facebook.com

Kiitos ahkerille ja ihanille ryhmäliikkujille ja pt-asiakkailleni näistä vuosista ja yhteisistä hetkistä Easyfitillä. 💚💙 Nyt on minun kuitenki aika siirtyä uusiin haasteisiin huhtikuun jälkeen. Siispä jos haluat minulta vielä pt-treenikertoja tai päivitystä saliohjelmaasi niin laita pian viestiä osoitteeseen: carita.koivisto@easyfit.fi ❤ carita

facebook.com

Huhtikuun lauantaijumpat aloitetaan 1.4 Caritan omnia-circuit & kehonhuolto-tunnilla. Seuraavana lauantaina 8.4 Matti vetää toiminnalliset treenit tuttuun tapaan klo.11-12. Pääsiäisviikonloppuna 15.4 lauantaitunti on tauolla.

facebook.com

EasyFit Nokian pienryhmävalmennukset | EasyFit

JUOKSU -pienryhmä ALKAA!!! Are you ready!? Ryhmän ensimmäinen tapaaminen on 4.4.2017 klo 18.00. Valmennus kestää 2 kuukautta eli yhteensä 8 tapaamista + bonustapaaminen. Valmennuksessa askel kevenee ja vauhti paranee. Pääset ketterästi kiinni juoksuharjoitteluun ja parannat tekniikkaasi. Valmennuksen opeilla harjoittelet järkevästi ja nousujohteisesti kohti uusia kilometrejä. Tavoitteesi voi olla esimerkiksi Ideapark -juoksu 27.5.2017 tai juoksutekniikan parantaminen. Hinta VAIN 79€/kk tai 99€ jos haluat sitoutua kuukaudeksi kerrallaan. Valmentajana toimii Matti Ovaska, joka ammattitaitoisesti johdattaa teidät juoksun saloihin. Matilta voit kysyä lisää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen matti.ovaska@easyfit.fi Voit ilmoittautua mukaan Pienryhmä-sivuiltamme.

facebook.com

Maaliskuun lauantait jumppaillaan seuraavin teemoin aina klo 11.00-12.00 4.3 Tabata treeni kehonpainolla + loppurentoutus - Carita 11.3 Haasta itsesi treeni - Matti 18.3 Toiminnallinen treeni - Matti 25.3 Omnia circuit - Carita

facebook.com

EasyFit Nokia's cover photo

EasyFit Nokia's cover photo
facebook.com

Timeline Photos

Lahden MM kisat alkaa tänään! Kuinka nopeasti sun suksi luistaa EasyFit Nokialle?!⛷ Aloitusmaksu tarjous 0,90€ 22-28.2.2017 välisen ajan!!! Tervetuloa vesisuksilla tai ilman!

Timeline Photos
facebook.com

Juodaan kahvit mielummin Fitillä! ;) Welcome!

Juodaan kahvit mielummin Fitillä! ;) Welcome!
facebook.com

EasyFit Nokia's cover photo

EasyFit Nokia's cover photo
facebook.com

Kuntosaliharjoittelun tekniikka -seminaari

Vielä mahtuu mukaan! Ystävänpäivän kunniaksi ota kaveri mukaan. <3 Ilmoittautumiset nokia@easyfit.fi.

Kuntosaliharjoittelun tekniikka -seminaari
facebook.com

Quiz

NEAR EasyFit Nokia

Hiushuone Huuma

Nokia, Finland
Spas/beauty/personal care