Top Local Places

Rysäkarin Linnake

Rysäkari, Helsinki, Finland
Island

Description

ad

Rysäkari on entinen puolustusvoimien linnake 5km etelään Helsingin lauttasaaresta. "Tykkää" tästä sivusta ja saat päivityksiä mitä saarella tapahtuu. Rysäkari eli Ryssänkari (ruots. Rysskär) on historiallinen sotilassaari Helsingin edustalla, viitisen kilometriä Lauttasaaresta etelälounaaseen. Se on ollut suljettuna lähes sata vuotta. Sen maapinta-ala on noin 10ha.
Viimeinen puolustusvoimien asukas saarella oli vartiopäällikkö, joka muutti pois 1990-luvulla, sen jälkeen saari toimi meripuolustusalueella miinavarastona, käytetyt miinavarastot ovat hyvässä kunnossa edelleen. Jälleen saaressa on asutusta ja paikkaa kunnostetaan vastaamaan tämän päivän tarpeita ja uutta tarkoitusperää.
Rysäkari kuului aikoinaan Huopalahden kunnan Lauttasaaren (Drumsö) kylässä sijaitsevaan Melkön tilaan. Koska pääosa alueesta kuului Suomen sotalaitokselle, kaupunki sai vastineeksi tilan kalavedet ja osan saarista omikseen 13. elokuuta 1890.
Saaren rakentaminen linnakkeeksi aloitettiin Venäläisten toimesta 1914 ja linnake otettiin käyttöön Suomalaisten toimesta 1918 jolloin kapt. Svanström otti linnakkeen päällikön tehtävät vastaan. Saman vuoden marraskuussa 175 sotilasta vannoi saaressa valansa puolustaa isänmaataan.

Saarella on ensimmäisen maailmansodan aikaisen Suomenlahden merilinnoitusketjun linnakkeiden muodostama täydellinen kokonaisuus johon kuului mm. kasarmi, upseeritalo, ruokala/sotilaskoti ja keittiörakennus sekä talous- ja varastorakennuksia. Saaren tulivoimaa edusti tykkipatteri joka koostui neljästä 254 mm:n 45 kaliiperin merikanuunasta mallia Durlacher joiden kantama saaresta oli noin 20km ja ammuksen paino 225kg, pimeällä toimintaa auttoi oma valonheitinasema saaren itäosassa sekä suuri määrä tulenjohtotoimintaa tukevia rakennuksia joista näkyvin on saaren betoninen tulenjohtotorni joka toimii maamerkkinä monelle veneilijälle edelleen.

Etelän puolella on luonnonsuojelualueeksi määritelty merenrantaniitty.
Rysäkarin nimi oli alkujaan Ryssänkari, nimi muutettiin jatkosodan aikaan jolloin saaren nykynimi löytyy merkattuna sotapäiväkirjoista.

CONTACT

RECENT FACEBOOK POSTS

facebook.com

Elokuun puolivälissä ollaan, mukavia vieraita jälleen tulossa linnakkeelle 🚣‍♂️ Kesälomat takana, tarvitaanko teidän työpaikalla kick-off tilaisuutta tai suunnittelukokousta millä saada hyvä startti "syyskauteen"? Kalenterissa ei ole montaa vapaata ajankohtaa enää jäljellä, nopeat syö hitaat 🤜 www.rysakari.fi

Elokuun puolivälissä ollaan, mukavia vieraita jälleen tulossa linnakkeelle 🚣‍♂️
Kesälomat takana, tarvitaanko teidän työpaikalla kick-off tilaisuutta tai suunnittelukokousta millä saada hyvä startti "syyskauteen"? 
Kalenterissa ei ole montaa vapaata ajankohtaa enää jäljellä, nopeat syö hitaat 🤜
www.rysakari.fi
facebook.com

Rysäkarin Linnake's cover photo

Linnakkeen kasarmilla näytti aikoinaan tältä. Talvi lienee kyseessä koska turkislakit vuoteiden päällä.

Rysäkarin Linnake's cover photo
facebook.com

Rysäkarin Linnake

Sattui sotilaskodissa olemaan niin paljon kahvia että onnistui meidän nettisivujen päivitys tänään ☕️ https://www.rysakari.fi/ Eli sopii "kurkkia" ja vaikka testata uutta chättiä 🕵️‍♀️

facebook.com

Tänään Isosaari tuli Rysäkarille ja toi mukanaan ryhmän mukavia seminaarivieraita.🤠

Tänään Isosaari tuli Rysäkarille ja toi mukanaan ryhmän mukavia seminaarivieraita.🤠
facebook.com

🇫🇮Kesäyöt.....🚣‍♂️ Ulkosaariston elämää ja kauneutta. Juhannus on jo nurkan takana, mutta jos tätä kauneutta haluaa kokea niin kannattaa olla yhteydessä ja katsotaan jos teidän ryhmälle löytyisi sopiva "pakettimatka" valtakunnan merirajalle 🛥 www.rysakari.fi

🇫🇮Kesäyöt.....🚣‍♂️
Ulkosaariston elämää ja kauneutta.
Juhannus on jo nurkan takana, mutta jos tätä kauneutta haluaa kokea niin kannattaa olla yhteydessä ja katsotaan jos teidän ryhmälle löytyisi sopiva "pakettimatka" valtakunnan merirajalle 🛥 
www.rysakari.fi
facebook.com

Rintamalle vaikka väkisin - heinolalaislotta Eeva Kolehmaista eivät pysäyttäneet luteet, torakat eikä nuori ikä - Sotaveteraanit.fi

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille toivottaen 🇫🇮 Tänä vuonna haluamme muistaa ja kunnoittaa myös lottia jotka palvelivat isänmaata ansiokkaasti myös täällä meillä Rysäkarilla suorittaen mm. ilmavalvontaa.

facebook.com

Merivoimat - Finska Marinen - The Finnish Navy

Itsenäisyyspäivän lähestyessä, ♟

Merivoimat - Finska Marinen - The Finnish Navy
facebook.com

Alueella oleva kaapelialus lähti liikkeelle ja näin läheltä länsi-rantaa ohitti Rysäkarin, mutta ei pysähtynyt meidän rannassa = Ei kaapelia Rysäkarille. 😐 Tähän aikaan vuodesta ei aurinkovoimasta ole enää juuri iloa, joten diesel tuottaa lamppuun valkeaa ja muun tarvittavan virran. Tuulivoimasta voisi olla jotain iloa, mutta meidän 2kpl pientuulivoimaloita menivät rikki kun Kiinalaiset voimalat eivät täällä Suomenlahdella näköjään kestäneet maahantuojan ammattimaisesta vakuuttelusta huolimatta.

Alueella oleva kaapelialus lähti liikkeelle ja näin läheltä länsi-rantaa ohitti Rysäkarin, mutta ei pysähtynyt meidän rannassa = Ei kaapelia Rysäkarille. 😐
Tähän aikaan vuodesta ei aurinkovoimasta ole enää juuri iloa, joten diesel tuottaa lamppuun valkeaa ja muun tarvittavan virran. 
Tuulivoimasta voisi olla jotain iloa, mutta meidän 2kpl pientuulivoimaloita menivät rikki kun Kiinalaiset voimalat eivät täällä Suomenlahdella näköjään kestäneet maahantuojan ammattimaisesta vakuuttelusta huolimatta.
facebook.com

Eräs tarkkasilmäinen "merivalvojamme" huomasi että alueella tehdään kaapelitöitä parhaillaan, ja kyselyjä tullut linnakkeelle että onko se paljon puhuttu kaapeli vihdoinkin nyt tulossa Rysäkarille? Valitettavasti vastaus on että EI OLE ja emme tiedä onko koskaan, mutta se on totta että tällä hetkellä kaapelia johonkin alueella vedetään, mutta meiltä ei ole kukaan kysynyt tai ollut yhteydessä että olisiko samojen töiden yhteydessä syytä meille tuoda kaapeli edes rahaa vastaan, vaikka toki HELEN tietää että sellaiselle täällä tarvetta on. Eli jatkamme ilmaston lämmittämistä voima-asemamme diesel koneilla millä sähkö täällä paikallisesti tuotetaan. Merellistä marraskuuta kaikille toivottaen.

Eräs tarkkasilmäinen "merivalvojamme" huomasi että alueella tehdään kaapelitöitä parhaillaan, ja kyselyjä tullut linnakkeelle että onko se paljon puhuttu kaapeli vihdoinkin nyt tulossa Rysäkarille?
Valitettavasti vastaus on että EI OLE ja emme tiedä onko koskaan, mutta se on totta että tällä hetkellä kaapelia johonkin alueella vedetään, mutta meiltä ei ole kukaan kysynyt tai ollut yhteydessä että olisiko samojen töiden yhteydessä syytä meille tuoda kaapeli edes rahaa vastaan, vaikka toki HELEN tietää että sellaiselle täällä tarvetta on.
Eli jatkamme ilmaston lämmittämistä voima-asemamme diesel koneilla millä sähkö täällä paikallisesti tuotetaan.
Merellistä marraskuuta kaikille toivottaen.
facebook.com

Hyvää huomenta linnakkeelta kaikille toivottaen 🕵️‍♀️ Syyskuun puolella ollaan, peilityyntä ja sumua tänään aamulla ulkosaaristossa. Sumu ei kuitenkaan haittaa linnakkeen omaa lento-osastoa kuten kuvasta näkyy 🙋‍♂️

Hyvää huomenta linnakkeelta kaikille toivottaen 🕵️‍♀️
Syyskuun puolella ollaan, peilityyntä ja sumua tänään aamulla ulkosaaristossa. 
Sumu ei kuitenkaan haittaa linnakkeen omaa lento-osastoa kuten kuvasta näkyy 🙋‍♂️
facebook.com

Rysäkarin Linnake

Rysäkarin uusi logo otettiin käyttöön tänään 28.7.2018. What do you think?

Rysäkarin Linnake
facebook.com

Saaristoradio

Me ei jakseta tänään asiasta kirjoittaa joten SaaristoRadiosta kuten aina saa selvää asiasta. Taistelu hävitty, mutta hävittiinkö koko sota, paha sanoa.

Saaristoradio
facebook.com

Quiz

NEAR Rysäkarin Linnake