Palvelua lähelläsi.
JAT-Tila Oy on Jyväskylän Agility Team ry:n omistama kiinteistöosakeyhtiö, joka hallinnoi koiraurheiluhallia ja sosiaalitilaa Jyväskylän Killerillä.
Olemme kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä, ortodoksiseen kulttuuriperintöön keskittynyt erikoismuseo Kuopiosta, tuttavallisemmin RIISA.
Markkinoinnin ja mainonnan suunnittelua, brändityö, sisältömarkkinointi ja kampanjat. Vaikuttavaa.
Teatterialan ohjelmatoimisto.
Kaikki vaatteiden korjaustyöt ja muutostyöt naisten, miesten ja lasten vaatteisiin. Teemme myös sekä arjen että juhlan vaatteet, myös verhoja ja muita
Aukioloajat viitteellisiä, väen riittäessä aukioloaikaa jatketaan. Viikonloppuisin ruokalistaa supistetaan klo 21 jälkeen. Perjantaisin karaokepäivä.
Iisalmen Seudun Kuulo ry on Pohjois-Savossa toimiva Kuuloliitto ry:n paikallisyhdistys. Toiminta-alueeseemme kuuluu Iisalmi, Vieremä, Sonkajärvi ja Lapinlahti